sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Vuoden ensimmäinen työ

Vuoden ensimmäisen työn aloitin eilen ja malliksi valikoitui Nuolitanssi. Halusin huivista ohuen, joten valitsin langaksi Novitan Virkkauslangan. Malli on mukava neuloa ja mallikin on helppo muistaa, eikä tarvitse koko ajan tarkistaa paperista. Loistava televisioneule siis! Tällä hetkellä huivi näyttää tältä:



Esittelen tässä vielä myöhemmin syksyllä valmiiksi saatuja töitä, joita en kaiken kiireen keskellä ole kerennyt kuvaamaan, mutta mitä sitä muutakaan lomalla tekisin, kuin kuvailee ja bloggaa.

lauantai 14. elokuuta 2010

Oma reseptivihko

Pitemmän ajan minulla on ollut tekeillä reseptivihko. Sinne olen kerännyt reseptejä lehdistä sekä netistä. Sellaisia, joita haluaisin kokeilla ja sellaisia, jotka on hyväksi havaittu.


Yritys on kyllä kova testata kaikki reseptit ennen liittämistä vihkoon, jotta siellä olisi sitten vain kaikki helmet. Etusivua koristaa joskus lehdestä leikattua Karvinen.


Reseptien liimaaminen on ollut se haastavin osuus tässä projektissa. Pitkän aikaa ne olivat vain tuolla vihon välissä irtonaisina.


Kaikki ohjeet eivät ole leikattu ja liimattu, vaan osa on ihan käsin kirjoitettu.


Vielä joku päivä, kun vihko tulee täyteen, teen viimeisille sivuille sisällysluettelon, josta löytyy kaikki reseptit luokiteltuina esim. leivokset, kalaruoat jne ja alakategoriat aakkosjärjestyksessä ja perästä sivunumero, jolta resepti löytyy.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Lettukestit

Tänään paistettiin lettuja uudella lettupannulla. Lettujen kavereiksi pääsivät mansikat, jotka olivat varmaankin parhaat tänäkesänä syömäni.


Meillä letut tehdään seuraavalla ohjeella.

5dl maitoa
2 kananmunaa
n. 3dl jauhoja
2tl sokeria
1tl vaniliinisokeria
2tl suolaa
tilkka sulatettua voita/margariinia/öljyä

1. Sekoita aineet keskenään. Lisää jauhoja siten, että taikina on riittävän paksua.
2. Anna taikinan vetäytyä hetki.
3. Paista letut käyttäen paistamiseen vähän rasvaa.
4. Herkuttele lettuja esim. tuoreiden marjojen tai hillon kanssa!

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Wanted: Täydellinen lukupaketti

Eilisen supersiivouspäivän jälkeen tämä päivä kuluu näissä merkeissä:


Minulle ei ole koskaan tullut mitään lehteä. Olen ostanut aina irtonumeroita. Toisaalta tykkäisin hirveästi, jos postiluukusta tipahtaisi joka kuukausi mukava lukupaketti.

Suurin syy tilaamattomuuteeni on täydellisen lehden puuttuminen. Tällä hetkellä Olivia olisi varmasti lähimpänä haluamaani lehteä niistä lehdistä, joita olen lukenut. Tosin niitäkään ei ole hirveästi.

Tuntuu myös siltä, että pääsee halvemmalla, jos ei tilaa lehteä, vaan ostaa irtonumeroita, koska lehdistä löytyy tosi usein tarjouksia ja sitten voi olla ostamatta ne numerot, jotka eivät niin suuresti itseä kiinnosta. Kuitenkin se yhden lehden lähemmäs 8 euron hinta on melko suuri. Normaalihintaisia lehtiä en juuri osta.

Vinkatkaas hyviä, nuorelle naiselle sopivia lehtiä, jotka teitä miellyttävät.

sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Neulotut tiskirätit

Vaikka olenkin hiljaiseloa viettänyt oman blogin puolella vähän pidemmänkin ajan, olen silti seurannut muiden blogeja aktiivisesti ja päädyin sitten itsekin kokeilemaan neulottuja tiskirättejä.


Lanka: Novita Bambu

Vielä en ole näitä kerennyt käytössä kokeilemaan, mutta odotukset ovat korkealla. Nuokaksi tulivat samasta kerästä ja luultavasti loppu kerästä muotoutuisi vielä yksi. Eli eivät ainakaan liian kalliiksi tule, jos ovat hyviä ja päätyvät käyttöön.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

No onkos tullut joulu, nyt kesän keskelle...

Päätinpä tässä päivänä eräänä leipoa pipareita. Niitä samoja, joita useimmat syövät jouluna. Meille oli pakastimeen jäänyt yksi hätävarataikina joululta ja siitä se ajatus sitten lähti. Nuo ovat sentään tosi hyviä sinihomejuuston kanssa.

En ole koskaan ennen leiponut tuollaisesta valmiista taikinasta, vaan olen aina käyttänyt itse tehtyä taikinaa, joten tuo yllätti nopeudellaan. Siinä kun oman taikinan saa tehdä edeltävänä päivänä niin tuolla kesti puoli tuntia siitä, että otti paketin pakastimesta kunnes ne tulivat uunista valmiina ulos.


Pitäisiköhän sitä ruveta jo suunnittelemaan joululahjoja...

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Tekeillä nyt

Nyt on Puro-huivi puikoilla! Ai että tuota on kiva tehdä! Lanka on ihanan pehmeää ja värit miellyttävät silmää. Mielenkiintokin pysyy yllä, kun saa jännittää seuraavan raidan väriä.


Toistaiseksi tämän neulominen ei ole tuntunut puuduttavalta, kuten huppuhuivin kanssa kävi. Vaikka tässä teen kuitenkin tavallaan samanlaisia kerroksia kuin siinä huppuhuivissa... Tämä kyllä näyttää ihanalta! Tällä hetkellä en vain osaa hehkuttaa tätä riittävästi.

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Huppuhuivi

Reilun vuoden työni on nyt saatettu päätökseen. Suurimman osan vuodesta tämä projekti kyllä lepäsi laatikossa, mutta varsinainen tekeminen ei loppujen lopuksi paljon aikaa vienyt.


Malli: Oma huppuhuivi
Lanka: Novita 7 Veljestä



Ohje: Käytin 4½ puikkoja ja lankaa kului vajaa 3 kerää. Loin ensin 45 silmukkaa ja lähdin neulomaan helmineuletta, kunnes huivin pituus oli n. 270cm. Päättelin työn ja siistin sen. Nyt tein hupun taittamalla huivin kahtia ja ompelemalla toisen sivun kiinni 27cm matkalta. Sauma kannattaa ommella vähän kaarevaksi, jottei huppuun jäisi "töyhtöä". Nyt voi sitten pysytellä kylmällä pakkasellakin lämpinä uuteen huppuhuiviin kääriytyen!

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Huivikuulumisia

Muutama postaus sitten kerroin, miten hankin lankoja vielä silloin tuntemattomaksi jääneeksi huivia varten. Langat saivat kohtalokseen muotoutua Jääkukaksi ja tässä vaiheessa nyt mennään:


Tällä hetkellä projekti on pysähdyksissä, mutta tuota on kyllä kiva tehdä ja suhteellisen nopeaa tehdä.

Koska ulkona ei selvästikään ole vielä riittävän lämmin, muistin yllättäen viime kesänä aloittamani huivin, joka on odottanut valmistumista jo kauan. Kaivoin sen esiin ja päätin jatkaa. Yllätyksekseni mitatessa huomasin, että pituutta on jo yli 1,5m! Eli nyt ollaan jo voiton puolella.


Nyt sitten tuon liilan huivin myötä muistin keväällä alennusmyynnistä hankkimani Purot, joista oli tarkoitus tulla huivi. Nyt haluaisin tehdä noista Puroista Noro Striped scarfin tyylistä huivia, mutta päätin, että teen tuon liilan ensin valmiiksi. Josko sen näin saisi edes tulevaksi talveksi valmiiksi.


Nyt menenkin jatkamaan tuota lilaa projektiani.

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Valkoiset pitsisukat


Näiden sukkien ohjeeseen törmäsin vahingossa ja ihastuin kuvaan ja oli pakko kokeilla. Tällaiset niistä sitten tuli.
 

Lanka: Novita 7 Veljestä


Ajattelin, että nuo olisivat tuollaiset kivat kesäsukat. Ja mukavat ovat jalassa. Valmistuivatkin nopeasti.