Ensin esittelen omat tekeleeni, jotka ovat kuvassa oikealla. Näitä ei välttämättä voi oikein mokkapaloiksi kutsua, kun näissä ei ole tippaakaan kahvia. Ehkä suklaa-appelsiiniunelma olisi kuvaavampi nimi. Pohja on tehty tällä ohjeella, tosin lisäsin vähän enemmän nestettä tuohon pohjaan kuin mitä ohjeessa luki. Kuorutukseen laitoin kahvin sijasta appelsiinimehua, rasvaa, kaakaojauhetta sekä tomusokeria ja hivenen vaniliinisokeria. Päälle koristeeksi tein valkosuklaasta tuollaista rouhetta, kun eipä minulta nonparellejakaan löytynyt.
Toinen kilpailija, eli vasemmalla oleva mokkapala on tuttuni omalla reseptillään tekemä perinteisempi mokkapala, jossa on päällä nonparelleja ja kuorutteessa ihan oikeaa kahvia.
Kilpailu oli varsin rehti. Molemmat oli leivottu jo maanantaina, vaikka kilpailu käytiin vasta keskiviikkona, joka toi haastetta kilpailuun myös siinä, että mokkapalojen piti myös säilyä hyvinä eikä riittänyt vain se, että ne olivat heti tuoreina maukkaita.
Jos joku ihmettelee, miksi minun kilpailuleivonnaisia on lautasella kaksi kappaletta, kyseessä on ahneen makutuomarimme päätös, sillä tuo toinen mokkapala oli isompi kuin minun, joten hän sai sitten kaksi minun palaani.
Sitten oli aika varsinaisen kilpailun: Mokkapala vs. Suklaa-appelsiiniunelma!
Minun kommentit vastustajan leivoksesta: perinteinen, mukavan mokkainen, tuo mieleen lapsuudessa nautitut mokkapalat ja kotitaloustuntien tuotokset. Kuorutusta riittävästi ja pohja mukavan ilmavaa.
Vastustajan kommentit minun leivoksestani: vastustajani ei itse liiemmin pidä appelsiinista ja ensin hän katsoi, että siinä päällä oli kookosta, josta hän ei siitäkän välitä, joten hänellä oli hivenen negatiivinen suhtautuminen leivoksiini, kunnes hän maistoi niitä ja hän sanoi pitäneensä. Leivokseni oli tuhdimpi kuin hänen, mutta appelsiinisuklaayhdistelmä toimi kuulemma oikein hyvin ja toi leivokseen hieman raikkautta. (Lähtiessään hän pyysi palaa mukaansa, laitoin hänelle sitten kaksi.)
Tuomarin mietteitä: minun leivokseni tuntui turhan tuhdilta, etenkin toisen palan jälkeen, kun taas tuttavani paloja olisi syönyt vielä useamman. Minun kuorutuksestani tuomari piti enemmän, sillä hän ei oikein pidä kahvin mausta, joka hänestä tuli liian voimakkaasti esille tuttavani leivoksesta. Molempien leivosten ulkonäkö kuitenkin miellytti.
Kilpailun lopputtulos: Tuomarin pitkän pohdinnan ja leipojien mielipiteet kuultuaan, tuomari tuli siihen tulokseen, että leivokset olivat kuitenkin sen verran erilaisia, ettei niistä pysty voittajaa valitsemaan. Molemmilla oli niin paljon hyviä puolia.
Ja onnea kirjotuksiin!! :D
VastaaPoistaKiitos! :)
VastaaPoistavau, tuli vesi kielelle :D eli leblos olen, tosi hieno blogi kirjoitat hyvin. Ja kategorioitakin näyttää olevan älyttömästi : DD mielenkiinnolla jatkan lukemista.
VastaaPoista