torstai 7. elokuuta 2008

Kaappien kätköistä

Voitte vain arvata, miten eilisen shoppailureissuni kanssa kävi. Kotiin ei tarvinnut tulla yhdenkään uuden vaatekappaleen kanssa. Lähtiessäni jo tiedostin sen, että on pakko löytää syysvaatteita tai muuten palelen koko syksyn ja sekös vasta ahdistaa, kun tietää, että on pakko löytää jotain.

Vielä enemmän ahdistuin siitä, että kaikki vaatekaupat olivat ihan täynnä ihmisiä. Vähitellen olin jo pakokauhun partaalla, kunnes päätin siirtää vaateshoppauksen ensi viikkoon, jolloin koulut ovat jo alkaneet ja ihmiset toivottavasti lopettaneet lomansa. Ei kaupan tyhjä tarvitse olla, mutta en jaksa sitäkään, että sovitusjonossa saa seistä puoli tuntia.

Kauhuissani pakenin erääseen toiseen kauppaan ja toisten asioiden pariin, joista kerron myöhemmin lisää. Sen verran voisin kuitenkin paljastaa, ettei näitä voi muuta kuin rakastaa.

Tänään on taas vaihteeksi viileämpi ilma, joten aamulla pieni epätoivon pilkahdus yritti taas päästä valloilleen syyspukeutumisen tiimoilta. Ei siis auttanut muu kuin avata tuon vaatesäilytystilan ovi ja katsoa, löytyisikö sieltä edes vähän jotain syksyyn sopivaa päällepantavaa.


Musta villatakki on Onlyn, ostettu joskus Hulluilta päiviltä. Ostettuani tuon käytin sitä paljonkin, jonka jälkeen kyllästyin ja se jäi kaappiin, kunnes nyt löysin sen uudelleen ja otan varmasti käyttöön. Ihanan lämmin ja kiva kuvio!

Ruskea neule on Mangon alennusmyynnistä ostettu viime kesänä ja en voi muuta kuin rakastaa tuota paitaa. Sitä olen käyttänyt ympäri vuoden, joten miksei se siis kelpaisi syksyynkin.

Oranssin peruspitkähihaisen ostin tuon ruskean neuleen kanssa samaan aikaan Mangosta. Tämä on toinen omistamistani peruspitkähihaisista, joten tämä pääsee varmasti käyttöön ainakin lähiaikoina.

Ruskean poolon ostin H&M:ltä luultavasti syksyllä 2006. Olen käyttänyt sitä ajoittain, lähinnä talvisin. Tälle voisi kehitellä uutta elämää syysvaatteena.

Viime viikolla järjestäessäni vaatekaappiani löysin taas nämä mustat Zaran housut, jotka ostin viime talvena, enkä ole niitä kertaakaan käyttänyt. Käyttämättömyyden syy on se, että ne pitäisi lyhentää ennen käyttöä ja voitte vain arvata, olenko saanut sitä aikaiseksi. Viime viikolla sovitettuani niitä muistin, miksi ne alunperin ostin. Ne nimittäin istuvat tosi hyvin jalkaan. Ainoa vika on tosiaan liian pitkät lahkeet.

Ja bonuksena kaikkein tärkeimmät eli villasukkia. Ja näitä tulee varmasti tehtyä ainakin vielä yhdet syksyksi/talveksi.

2 kommenttia:

  1. Kiitos kiltti, että kerroit MouMoun muutosta! :) Ihana blogi sulla!

    VastaaPoista
  2. Tinka: Eipä tuosta vaivaa ollut. Ja kiitos blogikehuista. :)

    VastaaPoista