maanantai 17. joulukuuta 2007

Joulumurheita

Mitä on tehty sille lapsena kauan odottamalleni lämminhenkiselle juhlalle? Minne on kadonnut se kaikki loistokkuus ja hohto joulusta? Lapsena ei joulusta tarvinnut muuten stressata kunhan muisti avata joulukalenterin päivittäin ja siivota huoneensa ennen yhtä vuoden kohokohdista. Nykyään kaikki on toisin.

Tässä vaiheessa, kun jouluun on enää viikko, iski oikein kunnon paniikki. Totesin, etten ole saannut yhtään pakettia paketoitua ja kaksi lahjaa on vielä puikoilla, molemmat kuitenkin yli puolen välin, mutta tässä on enää viikko aikaa... Yhdestä lahjasta ei ole vielä mitään tietoa ja yksi on pakko antaa vasta joulun jälkeen, sillä kaupasta ei löydy sopivaa materiaalia ennen joulua. Sen lisäksi en ole vielä päättänyt, missä vietän jouluni. Ehkä vaan päädyn siihen ratkaisuun, että vietän joulun yksin kotona.

Yksin vietetyssä joulussa olisi sekä hyviä, että huonoja puolia. Huonoa on luonnollisesti se, että jäisin paitsi kaikista jouluherkuista, jotka ovat tällä hetkellä ainoa asia, joka minua joulussa viehättää. Toisaalta niitä saa kyllä sitten aatonkin jälkeen syödä pitkään, joten menetys ei ole niin suuri. Siihen ne huonot sitten taisivatkin jäädä. Kyllä sitä yksin pärjää. Jos tulee tylsää, voi aina lukea niin rakkaisiin kirjoituksiin tai katsoa televisiota tai vain tehdä sitä, mitä muutenkin teen mielelläni eli käperryn mitä erilaisimpiin lämpimiin paikkoihin.

Hyviä puolia olisi ainakin se, että minulla olisi mahdollisuus päästä jouluyön messuun. Sen lisäksi ei tarvitse viettää joulu niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa en halua. Ehkä tämä asia selkeytyy tässä viikon sisällä.

PS. Poistin tänään koneeltani 2347 tiedostoa eikä siinä mennyt edes kaikki turha.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti