Nyt kun aloitan opiskelut ihan uudessa oppilaitoksessa minulla on mahdollisuus aloittaa tyhjältä pöydältä, pöytälaatikoissa tosin kaikki vanhat tiedot. Nyt voinkin esitellä teille uuden kirjoituspöytäni, jonka sain vihdoin hankittua.

Kuten voitte huomata, vanhoissa tiedoissani on selvästikin laatikon mentävä aukko. Pirulliset ruuvit eivät suostuneet yhteistyöhön, joten täytyy odottaa pari päivää uutta ruuvia. Olen kuitenkin harvinaisen tyytyväinen tähän ostokseeni. Väri on hyvä, pöytä on tukeva ja se on jopa helposti siirrettävissä.
Minun osani kokoamisprojektissa oli niin tärkeä, että ilman minua tätä pöytää ei varmaan koskaan oltaisi saatu paketista ulos. Minun vastuulleni nimittäin kuului liimaus sekä pikkutilpehöörien lajittelu. Ja tietenkin pöytäpintojen pyyhkiminen, kun tämä pöytä saatiin lopulta kokoon.
Seuraava projekti olisikin sitten täyttää nuo laatikot ja tuo kaappi.
Kuitenkin siinä sitten lopulta käy niin, että pöydän ääressä jaksan ehkä viikon tehdä jotain opiskeluihin liittyvää, kunnes siirrän toimistoni takaisin sohvannurkkaan. Kumpi houkuttelee enemmän?

Opiskelu, kuten kaikki muukin on loppujen lopuksi välineurheilua. Nyt kun välineet ovat kunnossa, voin keskittyä täysillä opiskeluun huomioiden seuraavat kolme kohtaa:
1. Opiskelen ahkerasti. Kaikki oleellinen kiteytetty lyhyeen.
2. Nuku tarpeeksi. Pyrin nukkumaan sen kahdeksan tuntia yössä.
3. Liiku säännöllisesti. Voisi oikein suunnitella kunto-ohjelman ja sitä sitten noudatella.
Ensimmäisen viikon jälkeen en kuitenkaan jaksa keskittyä pätkääkään opiskeluihin ja siirryn taas siihen malliin, jota käytin lukiossa: kävin tunneilla ja tein vain kaiken välttämättömimmän.
Parin kuukauden päästä varmaan luovutan koko touhun ja "opiskelen" vain siksi, että saisin vähän rahaa, jotta saisin ruokaa syödäkseni.
Toisinaan sitä vain jaksaa uskoa itseensä.
Luulen, että minulle käy samalla lailla. Pari ekaa kuukautta jaksaa opiskella, mutta sitten innostus lopahtaa..
VastaaPoistaBlogissani on sinulle ylläri.. ;)
VastaaPoistaApple: Täytyy toivoa, että tänä vuonna saadaan tsempattua.
VastaaPoistaRoosa: Kiitos ylläristä!
mulla on aika samat odotukset itseäni varten. :D
VastaaPoistaOn muuten hieno pöytä! :)
Kauniin värinen lipasto!:)
VastaaPoistaMay ja MouMou: Kiitos!
VastaaPoista