Tämä ohje on sekoitelma monista resepteistä ja saatan hioa sitä vielä hieman tulevaisuudessa. Olen täysin ihastunut brittiläisiin chocolate chip cookieseihin, etenkin M&S sai viime kesänä herkullisia keksejä 55p/kpl tai 2£/5kpl. Minähän en noita herkkuja päivittäin ostanut, ehen.
Mutta varsinainen ohje:
125g margariinia
1dl sokeria
1dl fariinisokeria
1 kananmuna
2,5dl jauhoja
2tl vaniliinisokeria
1tl ruokasoodaa
2rkl kaakaojauhetta (ei kaakaojuomajauhetta vaan ihan kunnon kaakaojauhetta)
100-200g suklaapaloja
1. Vatkaa margariini ja sokerit. Helpottaa, jos annat margariinin seistä huoneenlämmössä jonkin aikaa ennen leipomista.
2. Sekoita sekaan kananmuna.
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan.
4. Lisää pilkotut suklaapalat.
5. Laita taikinanokareita pellille. Painele vähän keskeltä ja muista jättää leivämisvara! Ne nokareet oikeasti leviävät!
6. Paista n. 200 asteessa 6-10min, muista vahtia, etteivät keksit pala.
7. Anna keksien jäähtyä hetki ja ne ovat valmiita nautittavaksi!
Minä pilkon yleensä suklaan kuutioiksi, jolloin ne sulavat mukavasti sinne keksiin. Teen yleensä keksit kolmella suklaalla, tummalla suklaalla, maitosuklaalla ja valkosuklaalla. Yleensä laitan muita 50g paitsi valkosuklaata (joka on herkkua) 50-100g. Suklaan voi toki jättää pois tai käyttää vaan yhtä suklaata tai korvata jollain muulla.
Jos et halua kekseistäsi tummia, jätä kaakaojauhe pois. Vähemmällä määrällä kaakaojauhetta kekseistä tulee vaaleampia.
Parhaimpia keksit ovat juuri uunista tulleina, jolloin suklaa valuu vielä pehmeänä. Keksit kuitenkin säilyvät. Itse säilytän niitä jääkaapissa ja otan syötävän keksin vähän aikaisemmin pois, että kerkeää lämmetä, mutta jääkaappisäilytyksessä nuo pysyvät pehmeinä.
Sitten vain leipomaan ja herkuttelemaan! Keksit ovat helppoja tehdä.
MAUKASTA TIISTAITA KAIKILLE!
Nuita pitää kyllä kokeilla jonakin päivänä:)
VastaaPoistaAah kiitos vinkistä, taidan tehdä viikonloppuna :)
VastaaPoista_ainoo ja jenni!: Kertokaa sitten miten onnistuivat!
VastaaPoista